Treeni 1 (edustusryhmä)

Treeniryhmä 1 on tarkoitettu tavoitteellisesta kilpailemisesta ja harjoittelusta kiinnostuneille motivoituneille, jo useamman vuoden uintia harrastaneille henkilöille. Jokaiselle uimarille asetetaan henkilökohtaiset kausikohtaiset tavoitteet, joiden mukaan harjoitukset suunnitellaan.

Ryhmässä kilpaillaan kansallisella tasolla Uimaliiton kilpailukalenterista löytyvien kilpailujen mukaisesti, mukaan lukien SM – ja IKM-kilpailut. Ryhmässä harjoitteleminen edellyttää sitoutumista harjoitus -ja kilpailukäytäntöihin sekä osallistumista allas -ja kuivaharjoituksiin. Osallistuminen harjoituksiin tulee olla riittävää ryhmässä harjoittelemiseksi. Valmentajalla on oikeus evätä uimarin osallistuminen harjoituksiin tilanteen niin vaatiessa.

Kevät - ja syyskauden aikana järjestetään yhdet varainkeruutalkoot. Lisäksi uimarit osallistuvat syyskaudella sponsoritaulun mainoksen myyntiin yhdellä mainoksella sekä Helauintien sponsorimainosten myyntiin kahdella mainoksella.

Uimaseura vakuuttaa lisenssittömät uimarit harjoitusten aikana. Kilpailuun osallistuvien uimareiden tulee ottaa itselleen lisenssin yhteyteen erillinen vakuutus, joka kattaa harjoitukset ja kilpailut. Lisenssejä on mahdollisuus kustantaa koko kaudelle tai yksittäisiin kilpailuihin.

Syyskausi 2023

Valmentaja Jere Ruuhonen
Paikka: Heinolan Uimahalli, Urheilukatu 3, Heinola
Allas: Kuntoallas radat 3-4

Harjoitukset:
keskiviikkoisin klo 17-18.30
torstaisin klo 17-18
perjantaisin klo 17-19
 

Syyskausi 2023 alkaa keskiviikkona 9.8.2023
Syyskausi 2023 päättyy perjantaina 15.12.2023

Hinta: 265€ / syyskausi vakuutuksen harjoitusten ajalle ja valmennusmaksun.) 
Emme hyvitä kausimaksua omista poissaoloista. Maksuhyvitykset vain uimaseuran omien ohjausten ajalta.

Erämaksumahdollisuus: 
9.8.-6.10.2023, 135€, eräpäivä 9.8.2023
11.10.-15.12.2023, 130€, eräpäivä 11.10.2023

Maksathan maksun vasta, kun olemme vahvistaneet ryhmän alkamisen.

Ilmoittautuminen alkaa 1.8.2023 tästä

 

Lisätiedot:
044 2706144
heinolaniskuuinti@gmail.com

Kilpailevat uimarit:
Kilpailuihin osallistuvan uimarin tulee hankkia Uimaliiton kilpailulisenssi viikkoa ennen ensimmäisten kilpailuiden viimeistä ilmoittautumispäivää. Kilpailulisenssejä voi ostaa koko kaudelle (syksystä kevääseen) tai yksittäisiin kilpailuihin. 

Mikäli toimintamme ei pääse alkamaan ilmoitettuna ajankohtana:
Mikäli emme pysty aloittaa toimintaamme ilmoitettuna ajankohtana meistä riippumattomista syistä, pyrimme siirtämään ryhmien aloitusta eteenpäin. Mikäli toimintaa ei voida käynnistää ollenkaan, ei maksuja tarvitse maksaa. Voit ilmoittautua mukaan, mutta maksathan maksun vasta kun olemme vahvistaneet ryhmän käynnistymisen.

Mikäli toimintamme keskeytyy kesken harjoituskauden:
Emme korvaa tai palauta kausimaksuja, mikäli toimintamme keskeytyy meistä riippumattomista syistä kesken harjoituskauden. Maksun voi kuitenkin maksaa erissä, jolloin mahdollisen keskeytyksen tullessa käymättömiä kertoja ei tarvitse maksaa. 

Kurssin peruuttaminen:
Ilmoittautuminen on sitova. Veloitukseton peruutus on mahdollista viikkoa ennen kurssin alkua. Peruuttamattoman kurssin laskutamme kokonaisuudessaan.

Yksittäiset poissaolot:
Emme hyvitä omia yksittäisiä poissaoloja. Maksuhyvitykset vain uimaseuran omien ohjausten ajalta.

Muutokset toiminnassamme:
Seuraamme aktiivisesti koronaepidemiaan liittyviä ohjeistuksia ja teemme tarvittaessa muutoksia toiminnassamme, mikäli ohjeistukset muuttuvat.

Infokirje:
Jokainen osallistuja saa viikkoa ennen ryhmän alkua tiedotteen sähköpostitse, jossa kerrataan käytännön järjestelyjä. Tämä toimii myös vahvistuksena paikasta ryhmässä. 

Vakuutus:
Maksu sisältää harjoitusten aikaisen vakuutuksen.